Yksi pyytää anteeksi,koska tietää että liikumme vaarallisilla vesillä,yksi epämiellyttävä kiljahdus vielä niin verisuonet päässäni napsahtavat.He kikattavat ja pyörivät lattialla,minä ajattelen pelkän tympeän katseen jo auttavan ja kerrankin siinä kävi niin.Eräälle tivahdan rumalla tavalla eikä hän oikeastaan olisi ansainnut sitä.

Yhdellä on sinistä luomiväriä kulmakarvoihin saakka ja perhosia hiuksissaan,korkokengät kopisevat ja hänellä on vihreät sukkahousut,hän on mauttomuuden esikuva ja revähdän hekottamaan aina kun hänet näen,uudestaan ja uudestaan,hänestäkin se on kovin hauskaa.Toisella on pakkoliikkeitä suupielten kanssa ja pullonpohjalasit,räjähtänyt hiuskuontalo ja hän laulaa lastenlauluja,hän on huoleton ja onnellisempi kuin muut.Muutamat hiperöivät käsiään ja vilauttelevat kieliään suustaan,suunnittelevat hurjuuksia ja tärisevät rivissä,yksi yrittää saada heitä aisoihin, hän on rakastunut palavasti.Eräällä on mustat kakkulat päässään,kiharat ruskeat hiukset ja bambin silmät,hän surkuttelee kaikille kohtaloaan,voi eikö hänestä tulekaan ydinfysiikan maisteria? Hän on joukon pessimisti ja on älykkäämpi kuin pöllö,hän näyttääkin siltä.Jollain on kova kiire ja paine kaikesta eikä hän usko kenenkään onnistuvan,hän puhuu selkeästi.Yksi on rento ja varma sanoissaan,unohtelee niitä joskus mutta yrittää kuitenkin,toinen samantapainen mutta kauniimman sukupuolen edustaja,hän myös nauraa paljon.Se yksi nauraa ja puhuu niin korkealla äänellä että tärykalvoni meinaavat puhjeta joka kerta.

He tietävät minun ymmärtävän ja yrittävän,sillä he tekevät samaa.Ja joskus hekin ovat aikuisempia kuin mitä minusta koskaan saadaan tehtyä ja sitten tiedän etten hyppinyt niillä pölyisillä penkeillä turhaan.

Uskon,kyllä,toivon rankemmalla tavalla.