Kylmempi kuin eilen,olisi sittenkin pitänyt vetää ne villakalsarit jalkaan.Tai villa-alusvaatteet,kaipa nekin olisivat lämmittäneet enemmän kuin pelkkä ajatus.

Näinhän minä untakin jälleen,niin kuin jokainen yö,he sanovat.Nyt en muista muuta kuin sen,että istuit käytävällä,nojasit likaiseen tiiliseinään,sinulla oli tummat vaatteet ja kasvojesi ilme oli jotenkin jännittynyt,erikoinen ja pelottava.Minun oli lähdettävä johonkin,tulin vain sanomaan hei ja aloin jo kävellä pois takaperin että näkisin vielä hetken.Totesin jotain normaaliin ääneen rakastamisesta ja sinä vastasit tympeään sävyyn,ja minä vain kohautin paljaita olkapäitäni kerran,kaksikin.Minä en jaksa enää nähdä näitä unia.

Isoveljeänikin potki elämä ja kaikki elämätönkin päähän,ohimoon ja poskiin varsinkin eikä hänkään jaksanut potkia takaisin,me haukuimme toinen toistamme ja nauroimme sille,miten kaikki yksinkertainenkin osaa olla vaikeaa näinä päivinä,miksi kaikesta pitää väkisin vääntää jotain suurta ja ihmeellistä ja kuinka muurahaisetkin maassa nousevat kapinaan.Nyt kun auringon pitäisi paistaa,taivaalta sataakin rakeista oksennusta ja veripisaroita.Komediasarja oli yhtä surkea kuin ennenkin ja me kirosimme vuorotellen,musiikki pauhasi niin että oli pakko huutaa.

Joku pienempi tyttö piristi,minä leikin lasta hänen kanssaan ja hypimme suurella trampoliinilla joka oli kostea illan tultua,me nauroimme,puhuimme typeryyksiä,olimme hikisiä ja väsyneitä.Sydänhän siinä meinasi revetä rinnasta,keuhkot haljeta ja henkirukka lähteä,mutta pääasia oli se,että ei jaksanut muustakaan vikistä,kaikki oli vain tasaisesti vaihtuvaa ja aaltoilevaa maisemaa.Nurmikko on märkä kun sillä astelee ilman kenkiä,puuportaat tekevät pieniä haavoja sormiin.

Minä en jaksanut välittää mistään.Halusin olla vain ja valua siihen ojaan jossa on sylkeä ja mädäntyneitä nokkosia,koska olisin pitänyt pienestä kivusta siihen aikaan ja olisin saattanut nauraakin,jos vatsani olisi antanut siihen luvan.Plääh,minä sanoin,sanoin moneen kertaan ja hihittelin.