Törkeyksiä käärmeen suusta. En minä niinkään itsestäni enää välittänyt,olin jo tottunut ettei ilta laskenut tai aamu kunnolla ehtinyt nousta ettei minua sätittäisi,ellei minulle taasen lueteltaisi tekemiäni virheitä,sitten vielä pilkattu sinisilmäisyydestä; minä muka yritin vain olla hyvä ihminen ja olla miellyttävä persoona kaikille.Rakkaimmastani minä en enää kuuntele yhtäkään herjaavaa sanaa,epäilevää lausetta,sillä kukaan ei ole antanut siihen aihetta ja tosipaikan tullen rouva Mombasa taas kieltää kaiken,vain hänen sanojaan on väännelty ja hän kokee mitä suurinta vääryyttä,hän laittaa miehensä asialle koska ei itse jaksa.Toisaalta se on hyvä asia,sinulla on sopimiseen ja rauhalliseen keskusteluun liikaa temperamenttia ja se mitä sinä olet nähnyt omassa elämässäsi ja mitä vielä vilauksen omastani,sen saisit jättää myöskin olkapääsi taakse.Muista vaan mitä se opetti,älä tuomitse ihmisiä vaan aseta heidät samalle lähtöviivalle,kerro vasta sitten.

Minä joskus nyökkäilin,että sinun nimesi on jatkuttava suvussa,tytöltä toiselle,mutta haluanko aina kutsuessani lastani ajatella sinua ja näitä nuoria vuosia,jolloin me emme jaksaneet olla kuin hetken kerrallaan sovussa?Sinä olet saanut minut voimaan pahoin,nyt niin paljon että hiivin oksentamaan sormet kurkussani,yskin nestettä suustani mutta en saanut helpotusta.Silmiäni kuumottaa mutta ne eivät turpoa tänään,lapsena minun piti sanoa opettajille että olen lyönyt silmäkulmani ovenpieleen.Eikä kukaan uskonut ja minä en tiennyt oliko hyvä niin.

Sinä kyselit filmauksesta mitä sinulle joskus olin esittänyt,enkä tiennyt mitä sanoa,koska en tiedä miten jaksoin sitä silloin ja miten todella pystyin hymyillä sinulle kerta kerran jälkeen ja kertoa miten hyvä minun onkaan olla.Hän tuli taaskin puheeksi,ja sinä puhuit niinkuin se olisi koskenut sinuun enemmän,niinkuin minä olisin pystynyt unohtaa.Katkeruus minusta kuoli jo kauan sitten,eivätkä kyyneleet enää nouse silmiini kun ajattelen sitä uhkailua,kiristystä,pilkkausta,nyrkin iskuja seinään kasvojeni vieressä.Mutta minä muistan.Ja toivon että vielä lopetamme asian vatvomisen ja vatkaamisen,koska mitään ei saa muutetuksi enkä halua hänen koskaan tietävän miten paljon kaikki sattui.Annetaan sen jo olla,toivottavasti hän saa pahasti turpaansa joskus.

Elämäni valo otti asian rauhallisesti ja ihailin häntä siitä,minulla on äitini luonne ja olisin raivostunut suunnattomasti ja vaatinut pilkkaajaani sanoistaan tilille.Niin hänkin tosin teki,ja mitä siinä muutakaan olisi voinut.Ehkei hän teistä ole täydellinen mutta minulle hän on kaikki mitä tarvitsen ja kaipaan,rakastan ja haluan.Hän on kaikki.

Pieni poika kyyristyy oven suuhun,vasta hetki sitten tajusi että lähtisin taas. Hänellä on surullinen suu ja isot siniset silmät,minä silitän häntä selästä ja suutelen poskille ja otsalle.Pian tavataan taas,ole kiltisti.
Poika heilutti vielä kauan pihapolullamme.Hän oli syy miksi tulin hetkeksi ja kestin syytöksiä jälleen,häntä jäin kaipaamaan.Pieni pikkuveli.

Hyvää jatkoa,sinä sanoit ja löit puhelimen korvaani.Enkä minä ollut huonompi.Enkä tiedä mitä nyt tapahtuu.Onko asia sovittu ja käsitelty,vai vieläkö seison kahden rakkaimpani välissä?Enkä tiedä kauanko jaksan ilman tukea.