Törkeyksiä käärmeen suusta. En minä niinkään itsestäni enää
välittänyt,olin jo tottunut ettei ilta laskenut tai aamu kunnolla
ehtinyt nousta ettei minua sätittäisi,ellei minulle taasen lueteltaisi
tekemiäni virheitä,sitten vielä pilkattu sinisilmäisyydestä; minä muka
yritin vain olla hyvä ihminen ja olla miellyttävä persoona
kaikille.Rakkaimmastani minä en enää kuuntele yhtäkään herjaavaa
sanaa,epäilevää lausetta,sillä kukaan ei ole antanut siihen aihetta ja
tosipaikan tullen rouva Mombasa taas kieltää kaiken,vain hänen sanojaan
on väännelty ja hän kokee mitä suurinta vääryyttä,hän laittaa miehensä
asialle koska ei itse jaksa.Toisaalta se on hyvä asia,sinulla on
sopimiseen ja rauhalliseen keskusteluun liikaa temperamenttia ja se
mitä sinä olet nähnyt omassa elämässäsi ja mitä vielä vilauksen
omastani,sen saisit jättää myöskin olkapääsi taakse.Muista vaan mitä se
opetti,älä tuomitse ihmisiä vaan aseta heidät samalle
lähtöviivalle,kerro vasta sitten.
Minä joskus nyökkäilin,että sinun nimesi on jatkuttava suvussa,tytöltä
toiselle,mutta haluanko aina kutsuessani lastani ajatella sinua ja
näitä nuoria vuosia,jolloin me emme jaksaneet olla kuin hetken
kerrallaan sovussa?Sinä olet saanut minut voimaan pahoin,nyt niin
paljon että hiivin oksentamaan sormet kurkussani,yskin nestettä
suustani mutta en saanut helpotusta.Silmiäni kuumottaa mutta ne eivät
turpoa tänään,lapsena minun piti sanoa opettajille että olen lyönyt
silmäkulmani ovenpieleen.Eikä kukaan uskonut ja minä en tiennyt oliko
hyvä niin.
Sinä kyselit filmauksesta mitä sinulle joskus olin esittänyt,enkä
tiennyt mitä sanoa,koska en tiedä miten jaksoin sitä silloin ja miten
todella pystyin hymyillä sinulle kerta kerran jälkeen ja kertoa miten
hyvä minun onkaan olla.Hän tuli taaskin puheeksi,ja sinä puhuit
niinkuin se olisi koskenut sinuun enemmän,niinkuin minä olisin pystynyt
unohtaa.Katkeruus minusta kuoli jo kauan sitten,eivätkä kyyneleet enää
nouse silmiini kun ajattelen sitä uhkailua,kiristystä,pilkkausta,nyrkin
iskuja seinään kasvojeni vieressä.Mutta minä muistan.Ja toivon että
vielä lopetamme asian vatvomisen ja vatkaamisen,koska mitään ei saa
muutetuksi enkä halua hänen koskaan tietävän miten paljon kaikki
sattui.Annetaan sen jo olla,toivottavasti hän saa pahasti turpaansa
joskus.
Elämäni valo otti asian rauhallisesti ja ihailin häntä siitä,minulla on
äitini luonne ja olisin raivostunut suunnattomasti ja vaatinut
pilkkaajaani sanoistaan tilille.Niin hänkin tosin teki,ja mitä siinä
muutakaan olisi voinut.Ehkei hän teistä ole täydellinen mutta minulle
hän on kaikki mitä tarvitsen ja kaipaan,rakastan ja haluan.Hän on
kaikki.
Pieni poika kyyristyy oven suuhun,vasta hetki sitten tajusi että
lähtisin taas. Hänellä on surullinen suu ja isot siniset silmät,minä
silitän häntä selästä ja suutelen poskille ja otsalle.Pian tavataan taas,ole kiltisti.
Poika heilutti vielä kauan pihapolullamme.Hän oli syy miksi tulin
hetkeksi ja kestin syytöksiä jälleen,häntä jäin kaipaamaan.Pieni
pikkuveli.
Hyvää jatkoa,sinä
sanoit ja löit puhelimen korvaani.Enkä minä ollut huonompi.Enkä tiedä
mitä nyt tapahtuu.Onko asia sovittu ja käsitelty,vai vieläkö seison
kahden rakkaimpani välissä?Enkä tiedä kauanko jaksan ilman tukea.
tiistai, 26. heinäkuu 2005
Kommentit