Minulla on tänään antihuvitus-päivä.Se tarkoittaa sen lisäksi etten ole erityisen huvittunut mistään,myös sitä ettei mikään huvita.Minua ei huvita mennä kotiin viettämään tympeää viikonloppua.Minun ei tarvitsisi viettää tympeää viikonloppua mutta en halua keksiä itselleni mitään virikkeitä.Minua ei huvita mennä teatteriin kehittelemään käheää kurkkua ja osoittelemaan lavasteita.Minun ei tarvitsisi,mutta koska olen niin itsekeskeinen ja ylpeä ääliö haluan olla mukana ja syöstä kaikki tyrannin valtaani.Enkä minä edes ole tyranni,en pehmoilijakaan,olen naurava kevätpuro ja sata kukkaa köysissä olkapäilläsi.Suu kiinni,ei puhuta,ei sanota,ei kuiskitakaan muuta kuin öisin kun se nukkuu alasti likaisia lakanoita vasten ja se oksentaa,niin,se oksentaa.Tästä lähtien puhun vatsastani,lävistän sen ensin teräsrenkailla ja liimaan siihen vihreää glitteriä.Antakaa minulle järkeni takaisin,ihan totta,käyttäisin sen viisaasti ja myisin sen mielettömille.Ne repisivät siitä vain kolmeen päähän.

Minun tekee mieli edelleen voileipäkakkua.Mistä saisin voileipäkakkua? Voi,haluaisin kamalasti syödä voileipäkakkua.Ja juosta aurinkosateeseen tekemään kärrynpyöriä,takaperinvoltteja,kuperkeikkoja,hyppimään trampoliinilla niin että sisälmykseni kiljuvat armoa.Ja pesen hiukseni mansikkavodkalla.Sitä on pohjallinen jonka säästin täysi-ikäisyyden hurmiota varten mutta minä olenkin ikuisissa huuruissa.Ja elämäniloni on syöksynyt off-asentoon.Nauran.Niinkuin se nyt olisi.Eihän se ole.

Nyt otetaan vakavasti.Tyttönen,otetaan tämä vakavasti.No niin,tästä se lähtee.Yy kaa koo.

Minä olen minä ja olen aistivinani että minun olisi suositeltavaa lopettaa ajattelu ja kirjoittaminen.Koska en pääse sillä mihinkään eikä se auta minua mitenkään,kaikkeen sitä jaksaa turtua kun vain jaksaa harrastaa.