Mietin yöllä,miltä tuntuisi jos sinusta ei kuuluisi koskaan mitään.Ei
yhtäkään tervehdystä,ei epäröivää sanaa rakkaudesta,ei stressaantunutta
lauseenpätkää,ei kiireistä sähellystä pihapolulla tai humalaista
huutoa,soitan pian.Enkä tiennyt vastausta.
Miltä se tuntuisi jos minun ei tarvitsisi koko ajan ajatella sinua ja
kaivata sinua ja olla ilman sitä tunnetta,että haluaisin vain olla
lähelläsi ja kuiskia korvaasi uudestaan ja uudestaan että rakastan
sinua,enkä ketään muuta samalla tavalla.Vaikka tiedän ettet pidä
siitä.Jos minun ei pitäisi koko ajan tarttua kännykkään ja huokaista
siitä,että tiedän,etten voi puhua kanssasi.Ja soitan silti,vaikka
tiedän että olet töissä.Ja soitan silti,vaikka tiedän että ystäväsi on
luonasi käymässä.Soitan koska luulen haluavani kuulla jotain.En tiedä
mitä minun pitäisi tehdä.Olen niin neuvoton ja avuton tämän kaiken
edessä eikä kukaan ole sanomassa mikä olisi oikein,.
En
tiedä,mitä minun pitäisi ajatella kun saan sääliviä katseita,vaikka
niitä kaikkein vähiten kaipaan.Sanoja siitä,kuinka asiat eivät ole niin
kuin pitäisi ja mikä on väärin ja mikä on oikein.Mikään ei mene
niinkuin pitäisi mennä.Minä en halua olla olemassa.
Elän vain
viikonlopuille,ja nekin ovat ehtyneet,kuihtuneet vähän enemmän.Minulla
on sunnuntai-aamu jota ajatella.Sinun rakkautesi on näkymätön viitta
nilkoissani.Sellainen mikä tuntuu hetkittäin,viileänä mutta pehmeänä.Ja
niin,en jaksa ajatella mitä sinä mietit tästä,koska nyt olen
itkevä,itsekäs paskiainen.Äläkä luule,en minä sinun vuoksesi itke tänä
iltana.Kyyneleet ovat siitä että minun on paha olla ja olen onneton
kuin harmaa lintu uppoavassa suossaan.Minä rakkaani tukehdun tähän.
Auttaisitko,ehtisitkö.
Sano että olen ääliö,tyttö joka ei tiedä mistään mitään.
Ja silti jaksan jauhaa tätä.Jaksan jaksan,saatana.
sunnuntai, 16. lokakuu 2005
Kommentit