Nukuin puoleen päivään,se ei ole tapaistani,nyt tuntuu kuin koko päivä olisi kulunut,vierinyt hukkaan ja valunut silmien edestä.Mutta minä jatkoin vain turhaa työtäni,nukuin katkoittain ja näin unta krokotiileista joilla oli vaatteet yllä,toinen oli fiksumpi kuin toinen ja minä karkasin nopeammin kuin uskoinkaan,piilouduin ovien taakse.Minä pelkään sitä,että en paniikiltani saakaan ovea lukituksi ja syöksyn tuhooni.

Luin pikkusiskon suosittelemaa fantasiakirjaa,joka painaa suunnilleen saman verran kuin hän itse,paiskasin sen lattialleni ja menin samaa rataa perässä.Samaistuin ehkä liikaa päähenkilöön ja se tuntui lapselliselta ja typerältä jollain tapaa,lopetin ja aloin itkeä viime päivistä jolloin olin ollut niin turhautunut ja pettynyt monella tapaa,monesta asiasta.Kaivoin jostain kaapin uumenista satunnaisen vihonpirulaisen,niihin kaikkiin on kirjoitettu kummallisuuksia kummallisilta ajoilta,enemmän jotain minkä ymmärtämiseen minunkin pitää siristellä silmiä.Ja niin minä kerroin lyijykynällä paperille,mitä minä en koskaan sano tai tee omalle lapselleni.Hämmästyin mitä riveille alkoi ilmestyä,ajattelinko todella rouva Mombasasta näin,niinkuin olisin vihannut ja inhonnut säälimättä,mutta enhän minä halunnut enkä halunnut kenenkään muunkaan,pääasiassa hän kuitenkin on mitä ihanin vai onko sittenkään?Ehkä olen vasta viime päivinäni alkanut ajatella,ja se tuntuu vieläkin niin oudolta että en tiedä pidänkö vain kiinni siitä,mitä ennenkin olen hänestä kuvitellut,minä sanoisin julkisuuden lehdille "Kotonani sain mitä rakastavimman kasvatuksen,äitini on ainoa todellinen idolini,haluan tulla samanlaiseksi kuin hän."Niinkö todella?

Säikähdin sitä kirjoitusta.Olen kai katkera enkä ole saanut purettua sitä mihinkään,koska olen ajatellut olevani todella niin hyödytön ja pelkkä viheliäinen päänvaiva,ansaitsin pahan oloni,kiitos kiitos.Heitin sen vihon seinään kuin se olisi purrut minua.

Alan kuulostaa naurettavalta,tästä alkavat sirkuspellen päiväni ruokapalkalla.