Vihdoin sain näytelmien kirjoittamiseni vauhtiin ja viihteeseen. Nyt toki alkaakin olla niidenkin kanssa sen verran kiire, että pelkään luovuuteni tikahtuvan suhahtelevien kirjainten väliin. Mutta yritän silti. Toisessa pläjäyksessä merirosvot kisailevat koululuokassa ja selvittävät kirousta, joka tekee heidän opettajastaan tavattoman tyrannin. Toisessa esityksessä muori nousee kapinaan kun tämä lähetetään pienkotiin muiden muorien ja yhden skitsofreenisen papan luo asumaan, lopulta tytär ja ärsyttävä vävypoika tahtovat Aunen takaisin pullaa leipomaan. Eikö näistä nyt herran tähden jotain synny.

Sinä puhuit eilen suloisia sanoja siitä, kainostellen vaikka ei olisi tarvinnut. " Tuossa on isompi kämppä pian vapanaa, ajattelin että sitten kun valmistut... Tai siis... " Ja sitähän minä olen unissani, iltaisin, aamuisin, koulupäivisin, viikonloppuna, juhlissa, suihkussa, humalassa, parvekkeella ja portaissa sinulle selittänytkin; minä tahdon olla sinun. Ja minä en tahdo aina ikävöidä, minä haluan olla joskus lähellä.
Ja niin me huomasimme että olimme puhuneet lähes tunnin ja soittajan asettama saldoraja olisi rajallinen. " Okei, no niin, heippamäsoitansullepiantekstaillaan.. mä rakastan sua! " Ja naurua päälle, tämä piti tehdä nopeaan.

Sää on syksyinen ja näytelmässäni tapahtumat alkavat rullaamaan, niinkuin tosielämässäkin.