Minä tahdon tarralenkkarit. Pienet rattaat joihin istua ja tikkarin mitä imeskellä. Ei minun tarvitse olla iso tyttö, ole sinä vain. Ole sinä vain, minä olen vain Tyttö Tyllerö.

Eihän minun tarvitse puhua hienosti, voinko vain sanoa että "emmä tiijjä"? Kiemurrella tuolissa, joka pyörii jos siinä ottaa vauhtia, nosta jalat maasta ja kilju vähän. Sinun tekee mielesi kuitenkin. Huuda kuin karhu! Murina olisi turhaa, koska eihän tässä ketään pelotella.

Sanojen taivuttelu on mukavaa, mutta miksi niiden pitää venytellä minua? Minä voisin tanssia niiden kanssa, mutta aamulla on kuitenkin herättävä aikaisin ja kävellä korkeilla kengillä koreasti. Hymyillä ja ymmärtää taas. Saahan siitä palkinnon, saahan toki, mutta jos minä en jaksakaan juuri nyt?

Minullapa on kelta-oranssi hyppynaru. Sinullapa ei ole.

Ajattelin kiivetä tänään puuhun ja leikkiä siellä kissaa, jos jollain on siihen sanottavaa, puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi. Elämä on niin semmoista, kertakaikkiaan semmoista, aina ei voi tehdä sitä mitä mielesi kuiskii, kikattelee korvissasi.

Tule viereeni nukkumaan. Mennään alasti, ja heitetään kellot ikkunasta. Minä olen tänään ihan pieni.