Minä hetkenä hyvänsä minua nipistetään kyljestä ja herään kahden koiran kanssa sängystä ja voin aloittaa aamuni kiireettömällä kahvilla ja aamulenkillä.Milla ja Ulla ryntäilisivät ojiin ja puskiin ja pensaisiin ja minä selvittelisin solmuja ja takkuja,ohikulkijat kaihtaisisivat meitä ja vaihtaisivat kulkureittiään siltä aamulta.

Tai voisinhan minä mennä kouluunkin,uuteen sellaiseen,jossa en osaa kulkea ja josta en vielä tiedä ja opiskella oppilaiden kanssa joita en vielä tunne enkä tiedä vielä miten keskustella. Menisin työharjoitteluun paikkaan,jossa puhutaan ruotsia ja minä yritän sönkätä ja vänkätä ja mutista,mutta ei se mahdotonta olisi.Sitten voisin mennä kotiin,eikä se olisi epämiellyttävää,enkä pelkäisi tai viivyttelisi sinne menemistä,menisin bussilla.Kotona Ulla hyppelisi minua päin ja Milla heiluttaisi häntäänsä niin lujasti että koko takapää heiluisi hervottomasti.Sitten voisin vilkaista mitä esseetehtävät minulle tarjoavat ja odottaisin rakastani iltaan,ystäväni voisi lievittää seurankipeyttäni ja minä pitäisin hänen seurastaan eikä minun tarvitsisi voivotella etten jaksa hänen ajatuksiaan.Ja meillä olisi hauskaa niinkuin aina yleensäkin.

Ja sinä tulisit,minä hieroisin kipeää selkääsi ja meillä olisi koko ilta aikaa.Ja seuraava.Ja seuraava.

Mutta ei.Täällä minä olen.Illuusioni on särkynyt.Kitisevä suu käskee matikantunnille.Mutta minä en halua matikantunnille.