Unohtakaa antihuvitukseni,ainakin teatterin suhteen.Te lapset näytitte
jälleen miten stressi ja kaamos saadan mitätöityä vain muutamalla
veikeällä ilmeellä ja väärinkäännetyllä lauseella,te saitte minut
nauramaan niin että kasvoni vaihtoivat värinsä tomaatinpunaiseksi ja
vesi valui silmistäni,selkärankani poikkesi viidestäkymmenestä kohtaa
enkä minä meinannut yrityksistäni huolimatta pysyä puisella penkillä
paikallani.Kiitos teistä,te olette todellisia valonpisaroita,voisinpa
sanoa sen teille joskus.Tunti seurassanne saa minut tuntemaan itseni
ihmiseksi,vaikkakin yhtä pöyrähtäneeksi kuin te,mutta ainakin unohdan
sen hetkiset murheeni ja maailma syleilee mieltäni.
Irvistelkää unissanikin,kikattakaa ja hyppikää lavalla joka kaikuu askelistanne.
Ohjaajanne kiittää.
perjantai, 16. syyskuu 2005
Kommentit