Juon kaakaota ja olen herännyt kummajaisten aikaan,pian minua moititaan
siitä,mutta kirjoitan sen hetken mitä kuumeisilla sormillani
pystyn.Tästä alkaa pakomatkani tyranniudesta,tämä on kirje äidilleni
jota vihaan ja rakastan niin että mieleni tekisi läimäistä häntä
kasvoille; hän tuntisi hetken murto-osan siitä mitä minä tunnen hänen
sanojensa vuoksi liian usein.Ja viime kerralla minä todella pidättelin
itseäni,koska hänen silmänsä olivat peilikuva omilleni,yhtä paljon
tulta,raivoa,puhdasta inhoa,pettymystä.Tarkastelin käsivarttasi enkä
tiennyt tärisikö se vai ei,mikä sen piti maassa.Ilkkuvia lauseenpätkiä
ja minä huusin sinulle samalla tasolla,kuinka kehtasit,miksi tämän piti
olla tällaista,miksi inhoat ja arvostelet heitä joiden takia ainoastaan
pysyn täällä.Saanko takaisin sen lauseen kun sanoin rakastavani kun
sinä itkit lohduttomasti?Sillä minun kärsiessäni sinä olet vain
potkinut värisevää vartaloa.
Haluan pois täältä,minun on pakko päästä pois täältä,minä en jaksa tätä
koska olen niin väsynyt kuin ihminen vain voi olla.Minä tarvitsen sinua
rakkaani nyt enemmän kuin koskaan,sillä minusta tuntuu että olen
epäonnistunut jälleen ja nyt menetän sen mikä jokaisella tyttärellä
kuuluisi olla; suhde äitiin,en tiedä surettaako se minua vai alanko
olla helpottunut.Rakastan aamun hiljaisuutta,kun sinä hengität
rauhallisesti ja hiljaa,ja minä saan silittää sinua ohimosta,kaulasta
ja sinulla on kaikki hyvin.Toivoin että meidän ei pitäisi kestää
tällaista,mutta minun rakkaudelleni tämä ei silti mahda mitään.Olen
vain masentunut surusilmissäni,iloinen ja elossa sinut nähdessäni.
Älä äiti sano,että huolehdit ja suojelet,sinä kuihdutat minut.
tiistai, 9. elokuu 2005
Kommentit