Minun pitäisi kirjoittaa kolme käsikirjoitusta viikossa.Sanoinko kolme? Sanoin, sanoin kolme. Se on yhtä kuin aim in diip shit.Kusessa suorastaan.Jos selviän tästä, kirjoitan siitäkin, vaikka kolmen näytelmän pläjäyksen ja esitän sitä vain Ranskan hovissa puuparketilla.Mistä minä revin ideat kolmeen näytelmään, kun minua muutenkin vaivaa inspiraation puute ja olen vailla muusan retaletta? Huomasin muutenkin tänään, etten enää koskaan halua muusaa, miestä. Haluan koiran ja haluan ryhtyä lesboksi.Minusta tulee maailman kivoin lesbo.Ja koirani yhtyy siihen.Siis keneen? Hyi sentään.
Tai sitten haluan lihavan käärmeen ja tehdä ruokaa se olkapäillä.Se olisi jo eroottista.Haluaisin jo itseänikin.

Minäkin haluan muuttaa pois.Minä haluan yksiön jonka saan sisustaa niinkuin haluan, oranssilla ja keltaisella ja kynttilöillä, dinosaurusspagettikauhoilla ja runokirjoilla, hellävärisellä matolla.Minäkin haluan heittää avaimeni keittön pöydälle kun tulen töistä ja avata oluen kuten miehet ja katsoa pornoa, mennä lenkille ja saunaan ja lukea viisaita illalla.
Vuoden päästä minusta tulee vanhustyöntekijä, lähihoitaja ja sen jälkeen olen vapaa tekemään sitä mitä rakastan.Ryhdyn kirjailijaksi, lastenrunoilijaksi, kirjojen kuvittajaksi, kriitikoksi, hierojaksi, elokuvaohjaajaksi, kolumnistiksi.
Minusta pitää tulla vielä niin monenlaista.On vielä paljon tehtävää.Rakastan itseni tajuttomaksi ja juon vodkapaukkuja lounaakseni.Kun kävelen köyryssä vanhana muorina tekohampaat kalisten kylmyydestä, minulla on työharjoittelijoille paljon kerrottavaa ja he eivät osaa edes loukkaantua, vaikka haukunkin heidät.Minä olen silti se muori, joka on tehnyt sen, mitä on halunnutkin.

Onpa tänään kaunis päivä.Taidan mennä potkimaan muutamat postilaatikot.En sentään.Menen suutelemaan niitä.