Näytelmät, molemmat, olivat menestys. Mitä nyt ohjaaja sanoi muutaman lausevirheen ja takelteli puheessaan, joulupukki tuli silti juhlaan ja saimme ruusut ja tuhat, monta sataa halausta. Ja lapset kirkuivat, emmekö näe enää ikinä? Eikö enää koskaan? Ja minä lupasin tulla kuokkimaan seuraaviin harjoituksiin, vaikka ohjaaja olisi suuri, hirmuinen mörökölli ja ajaisi minua luudan kanssa pois tieheni. Joulukukka, ruusu, punahileinen pikkukuusi.

Hetkeen en ole jaksanut olla surullinen, koska se on loppujen lopuksi tympeää. Eikä se varmaan haittaa, vaikka ei ole luntakaan, ja joulukalenteristani ei tullutkaan 10 000 euroa.

"No niin, nyt lähtee viimeiset. Jos mä kultsi voitan, niin mä vien sut Venetsiaan ja mennään kihloihin."
"Okei, no niin. Do it!"

Pian alkaa lyhytaikainen avosuhteemme tutussa kaupungissa, sitten joudun taas hetkeksi pois ja sitten taas, minä olen valmistunut sentään jonkinlaisesta koulusta ja me voimme olla yhdessä yölläkin, maanantaina tai keskiviikkona, vaikka torstaina! Meillä on joulu toisillemme, enkä minä vieläkään tiedä, mikä olisi tarpeeksi veikeä lahja.

Kummityttöni on maailman suloisin ja voisin syödä hänet pienten lihapullien kera.