Minä luin vanhoja tekstejäsi kultaseni.Sinä sanoit niissä että rakastat.Sanoit että sait kylmänväreitä kun purin sinua korvasta ja että olit kuunnellut kun hengitin,se rauhoitti sinua,sanoit että et vaihtaisi hetkeäkään pois siitä kun olemme toisiamme lähellä.Ja jokin suudelma,se tuntui upealta pitkään aikaan ja minä kysyin mitä sinulle kuuluu,jossain puhut vain siitä miten haluat minut luoksesi asumaan.Ja mitä olimme silloin seurustelleet,emme kuukauttakaan? Hassua.Ja se ainainen tappelu äitini kanssa,vääntäminen asioista ja riitelyä periaatteista.Ja minun pikkuveljeni käski sinua istumaan että näkisit hänen komeimmat traktorinsa.

Minua itkettää rakas,koska rakastan sinua niin paljon enkä jaksaisi mitään ilman sinua ja läheisyyttäsi.Vaikka oletkin paljon poissa ja joskus lähellä kaukana.Sinä olet kaikki mitä tarvitsen.En halua kuvitella elämääni eteenpäin ilman että sinä kulkisit siinä vieressä,valmiina vastaanottamaan kädenpuristusta kun kävelemme hiljaa,se on signaali siitä että nyt tarvitaan suudelmaa.

Kunpa minä en menettäisi sinua sillä että puhun joskus niin typeriä.Kun ajattelen vain sitä kipua mikä minussa tuntuu.Kunpa et lähtisi koskaan,menisin siitä rikki.
Voi,olisipa se elämä joskus vähän helpompaa meitäkin kohtaan.

Lähden huomenna.Ja vihaan lähteä huomenna,vihaan.En halua sinne minne olen menossa,koska pelkään sitä helvettiä mikä siellä päästetään irti.
Minä tiedän että sinua väsyttää rakas,mutta halaathan minua kauan illalla kun tulet,koska minä olen niin surullinen.
Minä en oikein tiedä mitä tehdä,koska pääni räjähtää.