Ulkona oli kylmä,mutta aurinko paistoi joten ymmärsin sen kesäksi ja ajattelin juosta hetken päämäärättömästi.Kun olin tullut yhteen pisteeseen,ajattelin jatkaa vielä hetken,kun saavutin seuraavan,ajattelin juosta varjoon.Ja sieltä taasen aurinkoon,varjoon ja aurinkoon.Iho on kananmunalla,niin hän aina sanoo, hiki ja hengästys ovat kuitenkin huipussaan ja se on mukavaa kaikella tavalla.Kengät pois,paljain jaloin,se sattuu hieman mutta siitä ei tarvitse välittää niin kauan kuin hymy pysyy huulilla ja puhut puille vierasta kieltä.Kerrot niille rakkaudesta, hänen hymynsä on mielessäsi kaikkein kirkkainta,nauraahan se Mikki Hiirikin kuten hän.

Suunnitellaan elämää taas kymmenen vuotta pidemmäksi,edemmäksi,kuka silloin puhuu ja kenen suulla,millaisilla huulilla.Kuin olisi ymmärtänyt jotain enemmän,mutta tarttui siihen vielä vähän liian heikosti.Vielä minä riipun siinä lailla apinan,jaloin,käsin,kynsin,hampain.

Huudahdus kaikuu hieman,kiljunta kirkkaammin,tämä maalaiskylä nukkuu vielä ja se ei aavista mitä näkee pian ikkunoistaan,enhän minäkään tiedä.Minä mietin millä värillä hänen nimensä lukee päässäni,se on mustaa ja punaista kauniilla tavalla,kauniilla tarkoituksella.Ne ovat suuria kirjaimia,hieman haparoiden tehtyjä,lapsen kynästä ja kädestä.Jälki on paksua ja vahvaa,se on painettu niin suurella voimalla,että paperi sen alla on reikiintynyt hieman.

Pikkuveli ajaa mopolla liian suuri takki päällä,joku kysyy saako tehdä mikropopkornia.