Vaikka sinusta se tuntui enemmän ikävältä kuin mukavalta,sinun suukkosi olivat lämpimiä kun lähdin ulos syksyn kylmyyteen.Ja ikäväni kamppasi minut heti,kun kuulin sinun lähtevän,astuin bussiin jossa kuljettaja riiteli teini-ikäisen asiakkaansa kanssa.Minua huvitti.Minua harmitti.Itketti.Suututti.Olen pahoillani jos olen saanut sinulle pahaa mieltä,mutta se johtuu tasan ja täsmälleen siitä kun itsellänikin on,vaikka ei se olekaan syy mihinkään,luulen.Sinä olet superapinani,rakas,tärkein kaikista.

Kyllä yritän ymmärtää ja yritän uskoa,kunhan saan välillä pienenkin sanan siitä että sinäkin rakastat.En ole niinkään huolissani enää omasta jaksamisestani,koska olen miettinyt sillä jo pääni rikki,vaan siitä jaksatko sinä minua.Huomaatko ettet voikaan pyörittää kahta maailmaasi ja olla kaikkesi minulle ja työllesi.Toivon että pystyisit,jaksaisit.Ymmärtäisit kun olen tällainen möllöpallo vain,jolla on vain pienet aivot millä pohtia elämää.

Sinä olet iloni ja onnellisuuteni pohja,ymmärrätkö?

Muistan kun hypin onnesta kaakaokuppi kädessäni kun lähdit ensimmäistä kertaa että saisin ikävöidä.Me olimme olleet koko yön hiljaa ja varovaisia."Hys.Ai,luulin että se olisi ollut isäsi."

Se mitä sanoin on kirosana,koska en voi olla olemassa ilman rakkauttasi.