Sinä istuit tietokoneen ääressä minun katsellessa koirien kanssa TV:n
värikästä antia,nousit ylös ja sanoit jotain hauskaa,sinulla oli
mukavannäköinen ilme ja nauravat silmät.Vaikutit iloiselta ja minä
rakastan niitä päiviä,niitä pieniä yksittäisiä hetkiä,kun sinä et
huokaile ja katsele masentuneena lattiaa,kiroile hiljaa ja pudistele
päätäsi.Silloin minäkin tunnen olevani elossa ja tiedän taas miksi
haluan vain sinut.Ja se suloinen rutistus,jota tulen hakemaan,säilyy
hetken lämpönä iholla.
Älä koskaan sano,että joku voi mitään meidän rakkaudellemme,vaikka
meille heitetäänkin kilometrejä kasvojemme välille ja tuhat tonnia
puhdasta ikävää pienille harteille,vaikka meitä epäillään ja meistä
puhutaan ilkeitä sanoja.Minä kasvan sinuun nilkoista,koska kaikkialta
muualta sinä kutiat.Nilkoistakin.
Teen sinusta tänään
vahanuken tuolilleni istumaan,sillä haluan nähdä ystävälliset
kasvot.Nurmikko on sateen jälkeen kylmää ja erikoista kävellä,minä
voisin keinua kanssasi ruosteisissa lastenkeinuissa ja pörröttää
hiuksiasi niin että ne eivät sovi asialliseen kauluspaitaasi jota sinä
töissä pidät.Näytät mieheltä,hyvältä.
Aamu on turhauttava ilman sinua ja möreää aamuääntäsi,päälle hyppiviä
koiria ja sängyssä venymistä puoleen päivään.Tänään olisimme voineet
nukkua koko päivän ja olla rakkaudesta tokkurassa.Olisitko ihmetellyt
taas,sitäkö tekisimme aina,silittelisimme vain?Ja minä vastaisin
kyllä,mutta välillä myös pussaisimme.
sunnuntai, 7. elokuu 2005
Kommentit