Sinä istuit tietokoneen ääressä minun katsellessa koirien kanssa TV:n värikästä antia,nousit ylös ja sanoit jotain hauskaa,sinulla oli mukavannäköinen ilme ja nauravat silmät.Vaikutit iloiselta ja minä rakastan niitä päiviä,niitä pieniä yksittäisiä hetkiä,kun sinä et huokaile ja katsele masentuneena lattiaa,kiroile hiljaa ja pudistele päätäsi.Silloin minäkin tunnen olevani elossa ja tiedän taas miksi haluan vain sinut.Ja se suloinen rutistus,jota tulen hakemaan,säilyy hetken lämpönä iholla.

Älä koskaan sano,että joku voi mitään meidän rakkaudellemme,vaikka meille heitetäänkin kilometrejä kasvojemme välille ja tuhat tonnia puhdasta ikävää pienille harteille,vaikka meitä epäillään ja meistä puhutaan ilkeitä sanoja.Minä kasvan sinuun nilkoista,koska kaikkialta muualta sinä kutiat.Nilkoistakin.

Teen sinusta tänään vahanuken tuolilleni istumaan,sillä haluan nähdä ystävälliset kasvot.Nurmikko on sateen jälkeen kylmää ja erikoista kävellä,minä voisin keinua kanssasi ruosteisissa lastenkeinuissa ja pörröttää hiuksiasi niin että ne eivät sovi asialliseen kauluspaitaasi jota sinä töissä pidät.Näytät mieheltä,hyvältä.

Aamu on turhauttava ilman sinua ja möreää aamuääntäsi,päälle hyppiviä koiria ja sängyssä venymistä puoleen päivään.Tänään olisimme voineet nukkua koko päivän ja olla rakkaudesta tokkurassa.Olisitko ihmetellyt taas,sitäkö tekisimme aina,silittelisimme vain?Ja minä vastaisin kyllä,mutta välillä myös pussaisimme.