Se syntyi lokakuussa eikä se osannut itkeä,se oli äänetöntä huutoa ja sillä oli pienet sormet.Silmät olivat melkein mustat ja hiukset kuin peikolla,hoitajat kutsuivat sitä rusinaksi vaikka se ei ollut antanut lupaa siihen.Se vietti aikaansa keskoskaapissa ja se hengitti koneen avulla,sillä oli paha olla.Sen äiti itki kun joutui katselemaan pienen kärsimystä.Vaikka alku olikin niin vaikea,se todisti sen,että siitä olisi johonkin,silläkin oli tarkoitus ja se tahtoi taistella elämästään.

Se oli rauhallinen ja iloinen,ja se rakasti muovisia hämähäkkejä ja käärmeitä,se tahtoi äitinsä kanssa naimisiin ja merirosvoksi.Se oppi juoksemaan myöhään,koska sillä ei ollut koskaan kiire mihinkään.Se piti spagetista ja siitä kun isä luki sille möreällä äänellä satua,äiti kyllä osasi paremmin.Sillä oli valkoiset hiukset ja pyöreät lapsenkasvot ja kun se suuttui,se huusi niin kauan kunnes pyörtyi.Miehistä ja vauvoista se piti,ne olivat sen mielestä kaikkein jännittävimpiä vieraita.Se piti tanssimisesta ja laulamisesta,äiti nauroi sille kun se yritti havainnollistaa muutamaa koreografiaa vaikka sen mielestä se oli taitava.Oli sillä kummallisiakin mieltymyksiä,se piti siitä kun elokuvassa ihmiset kuolivat ja kärsivät eikä se pitänyt hunajastakaan.Kun joulupukki tuli,se meni mummon syliin turvaan.

Se kasvoi ja se tiesi miksi se haluaisi isona,maailmankuuluksi tietenkin,näyttelijäksi,elokuvaohjaajaksi,se halusi kaikkien ihmisten tietoon ja näkyville,kaikkien eteen seisomaan ja punastelemaan.Se puhui paljon ja sillä oli paljon kavereita,joita se tahtoi miellyttää kaikin tavoin mitä pystyi.Se kirjoitti paljon runoja,tarinoita ja erilaisia satuja,se piirsi lyijykynällä ja inhosi vesivärejä.Jos se kilpaili,se halusi olla kaikkein paras eikä se sietänyt olla kolmantena.Sen lempiväri oli keltainen ja oranssi,mutta koska joku tyttö sanoi että musta,se oli myöskin kaunista.Se ei pitänyt hevosista,ne olivat vain kauniin näköisiä.Se halusi oman eläintarhan.Joku sanoi ettei se osannut muuta kuin nauraa ja höpötellä ihmeellisiä,jonkun mielestä se ei osannut surra tai murehtia mitään.

Se löysi sielunystävänsä ja se vietti erikoista teini-ikäänsä,se oli halvan viinin,melankolisten runojen ja satunnaisten suudelmien aikaa.Oli sillä oikein suhdekin,onneton kuin itkevä lapsi,ja siitä se yritti päästä irti mutta se ei uskaltanut olla yksin.Sen mielestä se oli typerä tyllerö,joka ei osannut mitään,se oli epäonnistunut kaikessa.Pahaa oloaan se purki paperille ja se auttoikin.Ystävä sai myös sen mielen iloiseksi ja se harrasti teatteria ja jatkoi kirjoittamista hämärässä; äiti sanoi sille että siltä menee näkö,mutta se ei ole uskonut sitä vieläkään.Se nauroi ja puhui kovalla äänellä eivätkä opettajat pitäneet siitä ja sen ystävästä.Siitä oli hauskaa saada aikuiset asiallisuudet raivoihinsa ja sen ystävä teki matikan monisteista lumihiutaleita ja käytävä oli oiva paikka improvisaatioille ja pantomiimi-esityksille.Sillä ja sen ystävällä oli niin paljon ideoita kaikesta,niin monta haavetta elämästä.Humalassa se ei oikein osannut olla ,se joutui aina vaikeuksiin ja sen mielestä koko hommassa ei oikeastaan ollut järkeä,mutta sen mielestä se oli tavallista.Öisin se kuvitteli kaikenlaista ja se oli hieman vainoharhainen,se sekoitti välillä unen ja todellisuuden ja se pelkäsi kaikenlaista.Ystävä muutti pois ja sitä suretti,vaikka se yritti ajatella asiaa ystävän kannalta.Se lähti opiskelemaan myös ja se sai siellä uuden ystävän,mutta ei se tietenkään vanhaa unohtanut,koska vanha oli parasta mitä sille oli koskaan tielle osunut.Ei se pärjännyt siellä uudessa koulussa ei,sitä ei kiinnostanut tarpeeksi.Se päätti vaihtaa koulua ja siinä uudemmassa se viihtyikin,siellä se opiskelee nytkin,ja aikatavalla sitä mitä haluaakin.Poika pyysi sitä asumaan kanssaan,ja niin se meinasi suostuakin,mutta karkasi paikalta viime hetkillä,se tunsi tukehtuvansa.Se ajatteli että oli valehdellut kaikille ja siitä tuntui pahalta,eikä se oikeastaan osannut selittää miksi,niinkuin se olisi kadonnut itseltään.Se ei osannut enää kirjoittaa kauniita runoja,ne ahdistivat ja olivat toinen toistaan synkempiä ja se meinasi pakahtua niihin.Kyllä sitä jonkin aikaa kesti,mutta ei niin kauan ettei se olisi selvinnyt.

Se kävi koulua kuten taisi,ja kappasta vaan,se selvisi useimmissa asioissa mitä yritti ja sen paha olo helpotti.Se ylitti omat odotuksensa itsestään ja sen itseluottamus sai uutta puhtia,se onnistui ja yleisö taputti ja se itki helpottuneena.Se kulkee teatterissakin jälleen ja sillä on siellä hauskaa niinkuin muillakin.

Se tutustui uuteen Poikaan talvella,joka on erikoisinta mitä se on koskaan nähnyt,se puhuu erikoisia ja se näyttää erikoiselta,sillä on erikoiset silmätkin.Sen mielestä Poika on mielenkiintoinen ja se pitää siitä kun Poika puhuu ja nauraa,koska poika ajattelee asioista eri tavalla kuin muut.Se pitää Pojan suudelmista,yhdessä Pojan kanssa heillä on niitä kokonainen galleria ja siitä kun Poika halaa,koska silloin se on turvassa ja piilossa.Se on rakastunut oikeasti ja se ei halua ketään muuta,ei koskaan.Se ajattelee Poikaa jatkuvasti ja kirjoittaa Pojasta runoja ja novelleja,se haaveilee.Sitä pelottaa joskus,mitä Poika siitä ajattelee ja ärsyttääkö se poikaa jollain tavoin,koska se ei haluaisi,se haluaisi olla Pojalle kaikki ja se ei oikein ole mahdollista.Joskus siitä tuntuu,että se vaivaa Poikaa liian usein,mutta se yrittää luottaa siihen,että Poika ymmärtää.Sitä jännittää kun se melkein sanoo Pojalle että se rakastaa,se ei uskalla sanoa vielä ja siksi se odottaakin.Pojalla on kaunis selkä ja se tietää asioista vähän enemmän,ja siksi se pitääkin siitä kun se saa kuunnella Poikaa.Se ei koskaan satuttaisi,ei tahallaan,Poika on kiltti.Se haluaa ymmärtää ja tuntea Poikaa enemmän.Se tietää millaisen kihlasormuksenkin Poika haluaa,sellaisen kultaisen ja yksinkertaisen,niinkuin sekin tahtoo.

Se odottaa kesää,koska silloin se on enemmän elossa,vaikka ei se kuollut ole nytkään.Se on rakastunut uuteen elämäänsä josta se ei keksi valittamisen aihetta.Välillä se kompastuu omiin jalkoihinsa,mutta nyt se osaa nousta ylöskin,koska sen täytyy olla vahva ja siitä on mukava olla vahva.Sillä on kaikki hyvin ja se hymyilee tällaisinä päivinä kun se huomaa sen.Joskus on mukavaa huomata olevansa elossa.